Bloggasimme vastikään vaikuttajien todellisesta tavoittavuudesta ja siitä, kuinka parin vuoden aikana olet varmasti huomannut vaikuttajamarkkinoinnin huiman kasvun.

Vaikuttajamarkkinointiin törmääkin nykyään erittäin paljon; löydät monesta blogista alennuskoodin eri tuotteisiin, tubettaja arvioi uusia puhelimia, tai uuden vaatemerkin julkistamistilaistuuteen on kutsuttu julkisuuden henkilöitä, ketkä julkaisevat Instagramiin kuvia tapahtumasta. Vaikuttajamarkkinointi on myös laajentunut B2B-puolelle alkuvuodesta perustetun Bonfire Agencyn myötä.

2017 oli vaikuttajamarkkinoinnin vuosi

Voidaankin sanoa, että vuonna 2017 vaikuttajamarkkinointi löi itsensä läpi myös Suomessa ja monet yritykset alkoivat etsimään vaikuttajia auttamaan heidän tuotteiden ja palveluiden markkinoinnissa. Ei ole mitään syytä odottaa, että vaikuttajamarkkinointi olisi lähdössä pois, päinvastoin esimerkiksi microvaikuttajien rooli on kasvussa. Vaikuttajamarkkinointi jatkaakin osana monen kasvuhakuisen yrityksen markkinointistrategiaa.

Media-analyysi: Vaikuttajamarkkinointi Suomessa

Koska aihe on hyvin ajankohtainen ja kiinnostava, teimme lyhyen analyysin uutisista ja sosiaalisesta mediasta hyödyntäen Meltwaterin Media Intelligence – palvelua. Selvitimme, miten vaikuttajamarkkinointi on näkynyt Suomen mediassa ja sosiaalisessa mediassa viimeisen vuoden aikana. Analyysin pääset lukemaan tästä.

vaikuttajamarkkinointi on tämän kesän kuumin kesähitti

Sosiaalisessa mediassa mainintoja vaikuttajamarkkinoinnista heinäkuun 2017 ja kesäkuun 18.päivä 2018 välillä oli yhteensä 3 400. Digitaalisessa toimituksellisessa mediassa artikkeleita, joissa vaikuttajamarkkinointi mainittiin, esiintyi yhteensä 153.

Sosiaalisen median keskusteluihin ovat pääasiassa osallistuneet yritykset, jotka ovat erikoistuneet vaikuttajamarkkinointiin ja haluavat tuoda palveluitaan markkinan tietoisuuteen. Myös monet alan yrityksissä työskentelevät keskustelevat aktiivisesti omalla nimellään. Kuusi vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijayrityksistä, jotka ovat eniten olleet esillä sosiaalisessa mediassa ovat Ping Helsinki, Monochrome, Markkinointitoimisto Hypement, Kohtaamistoimisto Innastus, Ahjo Communications sekä Bonfire Agency.

Myös suomalaisessa toimituksellisessa digitaalisessa mediassa vaikuttajamarkkinointi on alkanut esiintymään yhä tiheämmin. Toukokuussa 2018 julkaistiin yhteensä 40 kirjoitusta aiheen ympäriltä. Ehdottomasti eniten aiheesta kirjoittanut media on ollut Markkinointi ja Mainonta, joka tavoittaa hyvin alalla työskenteleviä ihmisiä.

tuloksellinen vaikuttajamarkkinointi

On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten vaikuttajamarkkinoinnin esilläolo toimituksellisessa ja sosiaalisessa mediassa on vaikuttanut ihmisten kiinnostukseen aihetta kohtaan. Vaikuttajamarkkinointia hyödynnetään entistä erilaisempien tuotteiden ja palveluiden markkinointiin, mutta myös järjestöt ja julkishallinto alkaa heräämään vaikuttajien tuomiin mahdollisuuksiin. Vaikuttajayhteistöitä tehdään entistä luovemmilla tavoilla, mutta toisaalta yhä ammattimaisemmin.

Kiinnostaako vaikuttajamarkkinointi? Tsekka aikaisemmat blogipostaukset vaikuttajamarkkinoinnin perusteista sekä vaikuttajamarkkinoinnin yleisimmistä mokista.

Haluatko demon Meltwaterin Social Influencers -työkalusta? Täytä vain alla oleva lomake ja olemme pian yhteydessä!