Pelkkä sosiaalisessa mediassa oleminen ei enää riitä, vaan oleellisessa osassa ovat jatkuva läsnäolo ja vuorovaikutus yleisösi kanssa. Somen yhtäaikainen organisointi ja hallinnointi sekä sisällön postaaminen eri kanaviin ei ole mikään helppo homma.

Sosiaalisen median oikeaoppinen ajastaminen säästää paitsi aikaa ja rahaa, se auttaa myös tekemään yrityksestäsi helpommin sopeutuvan ja järjestelmällisemmän. Sosiaalisen median ajastamisessa on omat niksinsä, mutta oikeiden työkalujen, sisällön ja motivaation avulla olet ammattilainen tuossa tuokiossa.

Ajastamisen hyötyjä

Sosiaalisen median ajastamisesta on hyötyä yrityksen kokoon katsomatta. Ajastamisella säästetty aika ja vaiva voi olla ratkaiseva tekijä onnistuneessa some-markkinointikampanjassa.

● Oikean aikavyöhykkeen tavoittaminen: Mikäli yrityksen kohdeyleisö on maailman toisella puolella, on ajastamisesta todellista hyötyä orgaanisen tavoittavuuden maksimoimiseksi. Voit paitsi postata mihin aikaan hyvänsä, myös suunnitella tulevia sisältöjä, ajastaa suunnitelman mukaisesti ja palata muiden tehtäviesi pariin.

● Reaaliaikaisten päivitysten postaaminen: Oli edessä sitten uuden tuotteen julkistaminen tai yrityksen tiedote, voit postaukset ajastamalla keskittyä h-hetkenä muihin asioihin kuin somesta stressaamiseen. Osa nettikauppojen alennusmyynneistä esimerkiksi alkaa puolenyön aikaan, mutta ajastamalla säästyt valvomiselta ja voit hyvillä mielin mennä nukkumaan tietäen, että postaus lähtee sosiaaliseen mediaan juuri oikeaan aikaan.

● Sisällön suunnittelu: Oikea-aikaisuuden lisäksi voit ajastamistyökalujen avulla keventää tulevaa työkuormaa suunnittelemalla sosiaalisen median ydinsisällöt etukäteen. Kartoittamalla postattavaa sisältöä voit toimia strategisemmin, kohdentaa postauksesi paremmin ja loppupeleissä postata enemmän.

● Yhdenmukaisuus kaikissa some-kanavissa: Ajastaminen auttaa sinua myös pitämään huolta, että brändisi ”ääni” pysyy yhtenäisenä kautta some-kanavien, eikä mikään postaus erotu joukosta ristiriitaisessa valossa.

Vinkkejä sosiaalisen median ajastamiseen

Kun ymmärrät some-postausten ajastamisen tarjoamat hyödyt, lienee oleellista myös tietää kuinka ajastetun sisällön postaaminen toimii käytännössä. Sosiaalisen median alustoja ei olla varsinaisesti rakennettu yritysten näkökulmasta, joten ensinnäkin tarvitset oikeat työkalut.

Listasimme 5 vinkkiä, joiden avulla parhaiten otat hyödyt irti sosiaalisen median ajastamisesta tarjoamamme palvelun avulla:

1. Hyödynnä sosiaalisen median ajastamisen työkalua

Meltwaterin tarjoaman Engage-palvelun (Sprout Social) avulla näet ajastetut postauksesi kätevästi viikkokalenterissa. Palvelumme mahdollistaa myös vaivattoman julkaisun suosimissasi some-kanavissa kuten Facebookissa, Twitterissä ja LinkedInissä.

Älä suotta yritä olla aktiivinen kaikissa mahdollisissa some-kanavissa samanaikaisesti. Keskity ennemmin niihin muutamaan kanavaan, jotka tuottavat tuloksia.

2. Täytä sisältökalenteriasi

Kun työkalut on otettu haltuun, on aika aloittaa suunnittelu. Sosiaalisen median kalenterin rakentaminen on paras tapa pysyä johdonmukaisena ja pitää postausväli tasaisena. Kun alat täyttämään kalenteriasi, kannattaa miettiä, kuinka useasti haluat postata ja missä kanavissa.

3. Tiedä eri sisältötyypit

Jokaisella brändillä omat postaamistapansa, mutta on mahdollista heittäytyä luovaksi, jotta sisältökalenterisi saisi täytettä. Voisit esimerkiksi kokeilla tietyntyyppisen sisällön julkaisemista aina samana viikonpäivänä. Muutamia esimerkkejä eri sisältötyypeistä:

● Seuraajien luoma sisältö: UGC (user-generated content) on helppo tapa nostaa esiin brändisi uskollisimmat seuraajat somessa.

● Toimialan uutiset: Jakamalla alasi uutisia Twitterissa tai LinkedInissa osoitat asiakkaillesi asiantuntijuutta asian tiimoilta.

● Kulissien takana: Snapchat teki ns. ”behind-the-scenes” sisällöstä asiakkaita kiinnostavaa. Brändit käyttävät tätä esimerkiksi tekemällä viikottaisia esittelykierroksia Instagram Storiesissa tai Snappaamalla kohtaamisistaan mielipidevaikuttajien kanssa.

● Ryhmäkeskustelut: Facebookin ryhmäkeskustelut ja vastaavat keskustelupohjaiset formaatit toimivat hyvin yhdistävänä tekijänä brändin ja kuluttajien välillä. Voit nostaa esiin kommentteja, kysymyksiä ja keskustelun teemoja, joita käyttää keskustelun avaajina tulevissa sisällöissäsi läpi tulevan kuukauden.

Malta kuitenkin olla suunnittelematta tulevia sisältöjä liian pitkällä aikavälillä. Postauksistasi on vaarassa hävitä ajankohtaisuus, mikäli odotat niiden julkaisua liian pitkään.

4. Hyväksytä postaukset kollegalla

Etenkin suuremmille yrityksille postausten ja viestien hyväksyttäminen ennen niiden julkaisua on tärkeä osa sosiaalisen median hallinnan suunnitelmallisuutta. Ilman tätä voi olla vaarana, että päädyt ajastamaan sisältöä turhan huolettomasti.

Sosiaalisen median ajastamisen työkalut auttavat lisäämään tiimisi tehokkuutta käyttäjäpohjaisen hyväksynnän avulla. Tämä tarkoittaa, että muutamalla valitulla henkilöllä yrityksessäsi on tehtävänään tarkistaa ja valtuudet hyväksyä postaukset ennen niiden julkaisua. Näin toimiessa väärään aikaan postaamisen ja virheiden määrä vähenee, mikä johtaa parempaan työnkulkuun kaikkien osalta.

5. Kartoita parhaat postausajat

Kun postauksesi on luotu, hyväksytty ja valmis julkaistavaksi, haluat miettiä mitkä ovat parhaita aikoja yleisösi tavoittamisen kannalta. Sosiaalisen median sisällön oikeaoppisella ajastamisella on tärkeä rooli orgaanisen tavoittavuuden kannalta.

Analysoi tekemääsi

Seuraa some-kalenteriasi myös jälkikäteen mittaamalla, mikä on toiminut parhaiten kullakin kanavalla. Alat pian näkemään yhtäläisyyksiä ja opit, mitkä postaustavat tavoittavat yleisösi parhaiten. Tee muistiinpanoja ja analysoi julkaisemaasi sisältöä löytääksesi entistä parempia keinoja some-postaustesi aikatauluttamiseksi.

Kokeile Meltwater Engagea ja ota kaikki hyödyt irti somen oikeaoppisesta ajastamisesta.