Emmanuel Macron ja Marine Le Pen ylsivät Ranskan presidentinvaalien ensimmäisen erän voittajiksi 23. huhtikuuta pidetyssä äänestyksessä. Analysoimme silloinkin sosiaalisen median keskustelua ja ennustimme tuloksen oikein. Toukokuun seitsemäs päivä selviää, kumpi näistä kahdesta kandidaatista valitaan presidentiksi. Meltwater on jälleen analysoinut odotetun tuloksen.

Taustaa

Emmanuel Macron jätti sosialistipuolueen viime vuonna käynnistääkseen oman ”En Marche!” -nimisen poliittisen liikkeensä, joka on sittemmin kasvattanut suosiotaan nousten monien ennakkosuosikiksi. Marine Le Pen on vuodesta 2011 toiminut Kansallisen rintaman puoluejohtajana. Molemmille ehdokkaille yhteistä on heidän kritiikkinsä valtaapitäviä kohtaan. Macron on täsmentänyt, ettei hänen liikkeensä sijoitu oikealle eikä vasemmalle. Le Pen puhuu usein valtaapitävistä, joiden hän uskoo olevan korruptoituneita ja elävän itsepetoksessa maan ongelmien selvittämisen sijaan.
Toisin kuin USA:n presidentin vaaleissa, Ranskan vaalijärjestelmään ei kuulu valitsijamiehet. SValitsijamiesten sijaan presidentti valitaan suoralla kansanäänestyksellä, jonka ansiosta pystymme luotettavammin ennustamaan vaalien lopputuloksen analysoimalla sosiaalisen median keskusteluja. Tätä metodia kutsumme prediktiiviseksi ulkoisen tiedon hyödyntämiseksi (Outside Insight).

Aikaväli ja haku

Emmanuel Macron ja Marine Le Pen olivat monien ennakkosuosikkeja ensimmäisellä kierroksella, joten olemme sisällyttäneet tähän analyysiin myös ensimmäistä kierrosta edeltäneen ajanjakson. Tarkastelemamme ajanjakso ajoittuu 5. huhtikuuta – 4. toukokuuta välille. Arvioidaksemme ehdokkaiden mediavaikuttavuutta kattavammin, olemme analysoineet sosiaalisen median keskustelujen lisäksi myös toimituksellisen median sisältöjä. Haut on tehty molempien kandidaattien nimillä, sekä itsekseen, että hashtageina. Olemme suorittaneet haut myös suosittujen hashtagien kanssa, joita on käytetty osoittamaan kannatusta / luottamuspulaa kandidaatteja kohtaan.

Sosiaalinen media

Analyysimme perusteella sosiaalisen median kanavissa oli yhteensä 2 353 080 ranskankielistä postausta, jotka on julkaistu joko Twitterissa, Facebookissa, keskustelufoorumeilla tai blogeissa. Emmanuel Macron on kahminut suurimman osan sosiaalisen median maininnoista, 59.28 prosenttia. Tämä osoittaa hänen tämän hetkistä etulyöntiasemaansa ennen sunnuntain vaaleja. Tämä lukema on osoittautunut lopputuloksen kannalta oleelliseksi aiemmissa vaalianalyyseissämme.

Kuukauden jokaista päivää kohti Macron on johtanut Le Penia mainintojen ja postausten määrässä, kahta päivää lukuun ottamatta. Ensimmäinen tapahtui 29. huhtikuuta, jolloin Le Pen julkisti valinneensa pääministeriehdokkaakseen Nicolas Dupont-Aignanin, joka on aikaisemmin tunnettu Le Penin poliittisena kilpailijana. Toisen kerran Le Pen onnistui ohittamaan Macronin 4. toukokuuta, Ranskan presidenttiehdokkaiden väittelyä seuranneena päivänä.

Presidenttiehdokkaiden välinen väittely järjestettiin vain neljä päivää ennen äänestystä. Monet katselijat luonnehtivat käytyä väittelyä kovaksi, likaiseksi ja muistuttaneen USA:n presidentin vaaleja edeltäneitä Trumpin ja Clintonin välisiä väittelyitä. 63% ranskalaisista TV:n katselijoista piti Marcoa väittelyn voittajana. Vastaava luku Le Penin kohdalla oli vain 34 prosenttia. Väittelyä seuranneena päivänä Le Pen ylsi toista kertaa Macronin edelle sosiaalisen median maininnoissa.

Monet englanninkieliset sanomalehdet kritisoivat Marine Le Penia. Näiden mukaan hän oli huonosti valmistautunut ja sävyltään ylimielinen. Tämän perusteella voisi ajatella, että vastaanotto olisi hänen kohdallaan huonompi myös Ranskassa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Macronia koskevat sosiaalisen median postaukset näiden kahden päivän aikana (3.-4. toukokuuta) ovat selvästi negatiivisempia kuin Le Penia koskevat, kuten piirakkadiagrammeista voimme nähdä.

Suosittuja keskusteluaiheita

Väittelyssä korostetusti esille ovat nousseet EU ja turvallisuus kysymykset. EU-ystävällinen Macron on kaukana Le Penista, joka haluaa erota unionista niin pian kuin vain mahdollista. Marine Le Pen nojaa Ranskan turvallisuuteen ja terrorismin ehkäisemiseen ajamalla maahanmuuton kiristämistä sekä poliisin rahoituksen lisäämistä. Emmanuel Macron sen sijaan totesi keskiviikon väittelyssä, että suuri osa pelon lietsonnasta on lähtöisin ranskalaisista itsestään. Tätä puheenvuoroa kommentoitiin jälkikäteen mediassa yhtenä Marcon harha-askelista väittelyssä, sillä hänen sanansa voidaan tulkita helposti myös siten, että ranskalaiset olisivat terroristeja.

Hashtagien mittaaminen

Kun katsomme ainoastaan ehdokkaita tukevia ja kannustavia hashtageja on Macronilla selkeä tuki sosiaalisessa mediassa. Huhtikuun 4. ja 5. päivän keskusteluissa Macronia kannustavien hashtagien osuus on peräti 86,1 % kokonaisvolyymista.

(#le7maijevoteMACRON OR #Le7maiContreLePen OR #EnMarche) ja (#Marine2017 OR #ChoisirLaFrance OR #MarineÀVillepinte OR #ImWithHer)