Yksi lintu lentämässä parven edellä

Mitä on tämän päivän vaikuttajamarkkinointi?


Inna-Pirjetta Lahti

Mar 27, 2018

Valta ei ole enää kuningattarilla – se on meillä kaikilla

Oletko seurannut hovielämän kulisseista kertovaa herkullista Netflix-sarjaa The Crown? Minä ahmin tammikuussa sarjan muutamassa viikossa ja huomasin, että hovielämän ja historian lisäksi sarja tarjoaa myös katsauksen median kehittymiseen viimeisten 70 vuoden ajalta. Samalla se antaa näkökulman siihen, miten vaikuttajamarkkinointia on osattu hyödyntää jo todella pitkään.

Vaikka vaikuttajamarkkinointi ei ilmiönä ole enää uusi, on siitä viimeisen vuoden aikana Suomessa ja maailmalla puhuttu enemmän kuin koskaan. Pelkästään Googlessa tehtyjen hakujen määrä on vuodessa kolminkertaistunut ja vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijatapahtuma PING Festivaliin osallistui jo viime keväänä viisinkertainen määrä markkinointipäättäjiä edellisvuoteen verrattuna.

Kasvu ei johdu siitä, että yritykset olisivat vasta nyt heränneet hyödyntämään vaikuttajia myynnin edistämisessä, vaan siitä, että sosiaalisen median aikakaudella me kaikki olemme vaikuttajia. Yrityksille tarjoutuu aivan uusia mahdollisuuksia hyödyntää vaikuttajia, heidän sisältöään ja kanaviaan kiinnostavien yleisöjen tavoittamisessa. Samaan aikaan vaikuttajamarkkinoinnin tuloksellinen hyödyntäminen vaatii entistä enemmän taitoa ja tietoa.

Tarinat ihmiseltä ihmiselle ratkaisevat

Me PING Helsingissä uskomme, että tulevaisuuden markkinoinnin merkittävin trendi on Human to Human -markkinointi: tarinat, sisällöt ja viestit ihmiseltä ihmiselle. 70 vuotta sitten hallitsijat puhuivat kansalle. Sen jälkeen siirryttiin median valtakauteen, jossa tiedotusvälineet määrittelivät, mitä saimme milloinkin tietää. Nyt viestintä tapahtuu suoraan ihmiseltä ihmiselle (tai välillä ihmiseltä miljoonille ihmisille) ja niin vallanpitäjät, mediat kuin yritykset joutuvat seuraamaan välillä jännityksellä, minkälaiset teemat herättävät keskustelua. Sosiaalisessa mediassa hyvinkin nopeasti ja globaalisti leviävät keskustelut eivät ole entiseen tapaan hallittavissa.

Asetelma tarjoaa ketterille ja rohkeille yrityksille uudenlaisia mahdollisuuksia. Vanhoihin poteroihin ei kannata Human to Human -median aikakaudella kaivautua. Tässä ajassa yrityksen koko liiketoiminnasta on tullut media, ja jokainen potentiaalinen asiakas voi toimia tehokkaana myynnin edistäjänä.

Kuka osaa tunnistaa relevantit vaikuttajat ja tehdä yhteistyötä, joka muuttuu oikeasti liiketoiminnaksi? Miten yhteistyötä tulisi mitata? Minkälaisia tavoitteita asettaa? Miten hyödyntää vauhdilla kehittyvää teknologiaa ja markkinoinnin automatisaatiota? Mikä on perinteisten medioiden rooli tässä palapelissä, kun yhä useampi yritys ryhtyy luomaan ja johtamaan omia yleisöitään muodostaen omia medioita?

Inna-Pirjetta

Inna-Pirjetta Lahti on vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijayritys PING Helsingin perustaja, perhematkailubloggaaja (www.lapsiperheenmatkat.fi) ja työmatkapyöräilijä. Hän uskoo liiketoiminnan tuloksellisuuden perustuvan aitoihin kohtaamisiin, yhdessä koettuihin elämyksiin sekä koskettaviin sisältöihin. Hän on toisena puhujana Meltwaterin Vaikuttajamarkkinointi – ABC webinaarissa.

Katso webinaaritallenne tästä linkistä.