Vastuuvapauslauseke: Kaikki Meltwaterin esittämä data analysoitiin ennen kolmannen jakson televisiointia.
Tässä blogikirjoituksessa Meltwater selvittää, mistä Game of Thrones -sarjan fanit keskustelevat tapahtumien edetessä kohti Rautavaltaistuinta ja tarinan lopullista ratkaisua.
Pojasta polvi paranee?
Lohikäärmeillä on uudella Game of Thrones -sarjan tuotantokaudella yhden Targaryen-sukuisen ratsastajan sijaan kaksi, mutta mitä tämä merkitsee Westerosin Seitsemän Kuningaskunnan tulevaisuuden kannalta? Ketä fanaattiset seuraajat pitävät vaihtoehdoista todennäköisimpänä istumaan Rautavaltaistuimella toukokuun 20. päivä sarjan päättyessä lopullisesti? Ennen vastikään käynnistynyttä kahdeksatta tuotantokautta moni yritti sisäisen Kolmisilmäisen Korppinsa avulla liihottaa tulevaisuuteen ennustusten toivossa, mutta yksikään pikkulintu ei ole ainakaan vielä vuotanut varmaa tietoa julkisuuteen. Saksassa jopa eräs ryhmä tietojenkäsittelytieteilijöitä julkaisi omat veikkauksensa lopputulemasta, mutta vain aika näyttää ovatko hekään oikeassa.
Meltwater kääri rengashaarniskansa hihat ja sukelsi tätä suurta kulttuuri-ilmiötä käsittelevään somedataan. Kahden viikon kuluessa huhtikuisesta ensi-illasta blogeissa, foorumeilla, Twitterissä ja muilla alustoilla olikin julkaistu jo yli 3 miljoonaa päivitystä analysoitaviksi – näistä valtaosa Yhdysvalloissa. Brasilian, Intian ja Nigerian kaltaisten maiden läsnäolo top 10 -listalla kuitenkin todistaa sarjalle ominaisten teemojen kuten vallankäytön, politiikan, perhesuhteiden ja kulttuurierojen kiinnostavan globaalisti.
Keskustelun sävy analysoitiin Meltwaterin kielentunnistustyökalulla, ja positiivinen näkyvyys arvatenkin dominoi negatiivista. Hahmojen kehitys ja juonen vaihtelevat käänteet keräsivät kehuja, kun taas negatiiviset maininnat olivat pääosin peräisin henkilöiltä, jotka ovat kyllästyneet yleiseen hehkutukseen sarjan ympärillä.
Tuskainen tie takaisin Talvivaaraan
Jon Nietoksen kauan odotettu kotiinpaluu nousi väistämättä sosiaalisessa mediassa keskustelujen kärkeen, erityisesti hänen ratsastaessaan biologisen isänsä mukaan nimettyä lohikäärme Rhaegalia ensimmäistä kertaa. Kohtaus oli sarjan ystäville tärkeä – vahvistaen epäilyt Jonin oikeista sukujuurista – ja aihe keräsikin yhteensä yli 5,000 mainintaa läpi kanavien.
Toinen mielenkiintoinen keskustelunaihe oli kolmikantainen vääntö vallasta Talvivaarassa Jonin, Daenerysin ja Sansan kesken. Otettuaan väliaikaisesti ohjat Pohjoisessa, Sansa ei hyväksy Daenerysiä ylemmäkseen ja kaksikon välillä todistetaan tulisia katseita sekä jääkylmiä keskusteluita. Jon puolestaan tasapainottelee sarjan keskeisimpien teemojen – rakkauden, perheen ja velvollisuuden – välillä. Lisäksi soppaa sekoittaa vielä suuri paljastus hänen perimästään, jonka Jon ymmärrettävän vastahakoisesti lopulta jakaa Daenerysin kanssa. Sarjan fanit spekuloivatkin, että Daenerys saattaisi jopa pettää Jonin tämän muodostaessa uhkakuvan Seitsemän Kuningaskunnan hallitsemisen kannalta. Kaiken kaikkiaan tämä psykologinen kolmikärki on ansainnut yli 180,000 mainintaa sosiaalisessa mediassa, eikä tahti näytä hidastuvan uusien jaksojen myötä.
Bran Stark – tai Kolmisilmäinen Korppi – kiinnostaa niin ikään seuraajia kykyjensä vuoksi. Viraaleiksi meemeiksi asti äityneen karmivan tuijotuksen ja Jaime Lannisterin jälleennäkemisen lisäksi Bran mainittiin yli 35,000 kertaa sosiaalisessa mediassa. Johtava keskustelunaihe häneen liittyen oli radikaali teoria siitä, että Bran olisi itse Yön Kuningas. Fanit ovat seuloneet aiemmat tuotantokaudet tarkasti läpi ja huomanneet Branilla olevan tietynlaista vaikutusta Yön Kuninkaaseen, mutta nähtäväksi jää, mitä Jumalmetsässä tapahtuu.
Starkin suvun viimeiset selviytyjät kiinnostavat sarjan faneja suuresti, eikä ole täten lainkaan yllättävää että Aryan ja Gendryn suhteen huipentuma keräsi yli 315,000 mainintaa pitkin kanavia. Pari tapasi ensimmäistä kertaa Kuninkaansatamassa Aryan ollessa vielä pieni lapsi, mikä osaltaan tuntui vaikuttavan joidenkin fanien kokemaan kiusallisuuteen kohtausta katsellessa. Toisaalta, laaja joukko katsojista iloitsi Aryan dominoivaa roolia suhteessa naisten seksuaalisen voimaannuttamisen merkeissä.
Kylmät kuninkaalliset
Yön Kuninkaan saapuminen Talvivaaraan yhdessä valkoisten kulkijoiden ja zombie-Viserionin kanssa on herättänyt joissain faneissa henkiin sisäiset sotataktikot, ja yli 235,000 mainintaa käsittelikin linnoituksen valloittamiseen käytettäviä potentiaalisia toimenpiteitä. Myös seinälle lävistetystä Ned Umberista ja tämän linnanväen raajoista tehty karmiva taideteos kiinnosti keskustelijoita, keräten 2,800 osumaa liittyen spiraalinomaisen symbolin tarkoitusperään ja merkitykseen Westerosin kansanperinteessä. Peräti 19,000 mainintaa sen sijaan poiki keskustelu siitä, herättääkö Yön Kuningas Talvivaaran kryptassa lepäävät Starkin suvun jäsenet henkiin, ja koituvatko nämä kryptassa sotaa pitävien siviilien kohtaloksi.
Kuningatar Cersei Lannister puolestaan vetosi faneihin tällä kertaa huumorilla, hauskuuttaessaan katsojia murjottamalla häneltä puuttuvista elefanteista. Yli 39,000 mainintaa ympäri sosiaalisen median keskittyi parjaamaan Kultaista Komppaniaa kyvyttömyydestään tuoda nämä mahtavat elukat taisteluvalmiudessa Kuningattarelle. Norsujen lisäksi seitsentuhatpäistä yleisöä puhutti Cersein raskaus – monen epäillessä hänen juonittelevan tehdäkseen Euronista lapsen virallisen isän veljensä Jaimen sijaan.
Yli Seitsemän Kuningaskunnan rajojen
Kotisuomessa sarjan kahdeksas tuotantokausi otettiin globaaliin tapaan pitkän odotuksen jäljiltä vastaan lapsen innolla, joskaan paljoa spekulointia ei täällä todellisessa Pohjoisessa harrastettu HS:n toimittaja Jussi Ahlrothin viikoittaisia jaksoarvioita lukuun ottamatta. Jaksoja kehuttiin vaikuttaviksi tai valiteltiin tylsiksi yksityishenkilöiden toimesta usein vähäsanaisesti, ja kaupalliset entiteetit kuten yritykset sekä palveluntarjoajat pyrkivät ratsastamaan näkyvyyslohikäärmeellä tarjoamalla arvontoja ja tapahtumia sarjan pohjalta. Huomattava osa Game of Thronesin maininnoista Suomessa muodostui ironisen oloisesti myös yksittäisten internauttien toteamuksista siitä, etteivät katso sarjaa ollenkaan ja pitävät sen saamaa huomiota raskauttavana.
Eniten mainintoja uudet jaksot keräsivät kuitenkin Suomessa siitä, että niiden suoratoistossa oli aamuisin laajamittaisia ongelmia, närkästyttäen aikaisin heränneet fanit perinpohjaisesti. Useissa päivityksissä myös vaadittiin somekansaa olemaan paljastamatta juonenkäänteitä työpäivän aikana, ja tämä toivomus tuntuikin menevän jakeluun – Suomessa ei juonenkäänteitä julkaissut pääosin kukaan muu kuin valtamedia, joka uutisoi muutenkin ahkerasti aiheesta.
Game of Thrones ulottuu ilmiönä kauas televisioruutujen ulkopuolelle, ja näin ollen Sansan näyttelijä Sophie Turner oli itsenään keskusteluissa esillä yli 5,200 kertaa paljastettuaan kärsineensä masennuksesta ja hautoneensa itsemurhaa häntä kritisoineiden internet-trollien vuoksi. Turnerin mielenterveysongelmat työn lomassa saivat huomiota faneilta ja loivat alustan muillekin julkimoille tulla esiin ja levittää tietoutta aiheesta. Lisäksi Turner loi Instagramissa hämminkiä hysteerisen hauskoilla reaktioillaan ja kommenteillaan ruudun ulkopuolisen parhaan ystävänsä Maisie Williamsin intiimiin kohtaukseen Gendryn kanssa.
Sarjassa on paljastettu jo paljon, ja valtaistuinpeli jatkuu edelleen Westerosissa. Kuten Varys ja Tyrion kertaalleen jo keskustelivatkin, tosi valta kytee siellä missä ihmiset uskovat sen kytevän. Ja Game of Thrones -sarjalla on valta saada meidät odottamaan seuraavaa jaksoa kuin aamunkoita.
Tiedätkö mitä brändistäsi puhutaan sosiaalisessa mediassa? Someseurantapalvelun avulla löydät sekä positiiviset että negatiiviset kirjoitukset ja voit reagoida tarvittaessa. Jätä meille yhteystietosi, ja palaamme sinulle asiaan mahdollisimman pian