Vaikka useimmat yritykset hyödyntävät dataa yrityksen strategisen suunnittelun pohjana, lähes joka toinen yritys kamppailee saman asian parissa: kuinka päästä eroon liiaksi toisistaan poikkeavista tietotyypeistä ja tiedonkulkua hidastavista, tai jopa estävistä, siiloista.
Keskusteluissa satojen markkinointiviestinnän ammattilaisten kanssa on ilmennyt, ettei suurin osa hahmota laajempaa kokonaiskuvaa - oman position arviointi markkinassa tapahtuu yleensä omien mittareiden, kuten myyntidatan, talouslukujen ja sisäisten raporttien perusteella. Vaikka tämän tyyppinen sisäinen tieto on tarpeellista, se kuvaa historiaa, eli syvällistä tietoa saadaan menneistä tapahtumista. Näin ollen monet yritykset tekevät päätöksiä perässä laahaavan tiedon ja intuition perusteella.
72 % PR-ammattilaisista toteaa liiketoiminnan vaikutusten mittaamisen olevan heidän suurin haasteensa. Nämä haasteet syntyvät nimenomaan siiloutuneen datan vuoksi.
Me Meltwaterilla uskomme, että kaiken datan säilyttäminen yhdessä paikkaa on elintärkeää. Tästä syystä olemme kehittäneet oman API-rajapinnan (Application Programming Interface).
Mikä on API-rajapinta?
Huoli pois, emme uppoudu tässä artikkelissa liian teknisiin seikkoihin vaan kerromme yleisesti, miten rajapinnat toimivat - Meltwaterin API:a unohtamatta.
Lyhyesti sanottuna, API:a eli rajapintaa käytetään tiedon siirtämiseksi yhdestä sovelluksesta toiseen. API auttaa työkaluja keskustelemaan keskenään, minkä ansiosta tieto liikkuu jouhevasti eri sovellusten ja CRM-alustojen välillä.
API:n toimintaa voidaan kuvata myös näin: Kuvittele, että istut ravintolassa ja tutkit ruokalistaa. Tässä tilanteessa tarjoilija toimii rajapintana.
Rajapinta [tarjoilija] vastaanottaa sinulta tiedon eli tilauksesi [App #1], vie sen keittiöön [App #2], ja palaa sieltä ruoka-annoksesi kanssa. Kaikki sujuu, kuten pitääkin!
Samalla tavoin toimii myös Meltwaterin API-rajapinta
Meltwaterin API:n avulla käyttäjät voivat syöttää omaa dataan kolmansien osapuolten sovelluksiin, kuten vaikkapa Tableau- ja Microsoft PowerBI -sovelluksiin. Rajapinnat siis mahdollistavat eri lähteistä peräisin olevan tiedon (esimerkiksi myyntimäärät, liikevaihdon ja mediaosumien) tarkastelun reaaliaikaisesti yhdestä ja samasta paikkaa.
Mistä kaikki tieto sitten on peräisin? Meltwaterin rajapinta hyödyntää tekoälyä (AI crawling) jäljittääkseen miljoonia eri tietolähteitä reaaliaikaisesti. Dataa kerätään muun muassa verkkouutisista, some-alustoista, rekrytointi-ilmoituksista, tilinpäätöstiedoista ja tuotearvioinneista. Kun kaiken tämän yhdistää yrityksen sisäiseen dataan, lopputulos auttaa johtajia tekemään entistä parempia päätöksiä.
Kolme yleisintä käyttötapausta
Rajapintojen käyttötapaukset vaihtelevat niille määriteltyjen tavoitteiden mukaan. Esittelemme seuraavassa kolme yleisintä tapausta, miten asiakkaamme hyödyntävät Meltwaterin API:a parhaalla mahdollisella tavalla.
1. Datan esittäminen yhdellä työkalulla
Jotta liiketoimintaa voidaan johtaa menestyksekkäästi, tarvitaan luotettavaa tietoa niin sisäisistä kuin ulkoisista lähteistä. Kilpailukyvyn ylläpitäminen vaatii ymmärrystä siitä, miten oman firman sisällä ja sen ulkopuolella tapahtuu. Tämän vuoksi on tärkeää valita omien järjestelmien kanssa yhteentoimiva rajapinta, joka tarjoaa joustavan tavan ajantasaisen tiedon striimaamiseen ja jakamiseen. Näin ollen kaikki tarvittavat tiedot saadaan yhdestä käyttöliittymästä menestyvän ja kilpailukykyisen liiketoiminnan johtamiseksi.
2. Personoi ja automatisoi raportointi
Luvut kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Manuaalisesti purettava, useiden Excel-taulukoiden sisältämä data ja sen analysointi vei aiemmin useita tunteja markkinointiviestinnän asiantuntijoiden työajasta. Onneksi saman ajan voi nykyisin käyttää paljon tuottavampiin työtehtäviin, sillä rajapintojen avulla datan käsittely ja purkaminen on varsin vaivatonta.
Manuaalisen raportoinnin sijaan Meltwaterin avoimen API-rajapinnan avulla kerätty data voidaan esittää tehokkailla ja selkeillä grafiikoilla, minkä lisäksi ne voidaan myös integroida omaan raportointityökaluun. Tulokset ja metadata voidaan toimittaa lisäksi JSON-tiedostona (JavaScript Object Notation). Meltwaterin sovelluksen kautta kulkevaa dataa rikastetaan siihen lisättävän tiedon avulla. Lisättävä tieto voi esimerkiksi olla twiitin perusteella kerätty julkaisijan seuraajamäärä, julkaisun sävy ja reaktiot sekä sijainti ja kieliversiot.
Otetaan esimerkiksi urheiluun erikoistunut konsultointiyritys, joka käyttää Meltwaterin rajapintaa sponsorointiyhteistyön ROI:n määrittämiseksi. API:n avulla voidaan mitata, kuinka paljon otteluvoitto toi mainintoja mediaan ja mikä sen vaikutus on ollut lipunmyyntiin tai fanituotteiden myyntiin. API:n avulla voidaan myös todentaa kuinka paljon joukkueen menestys vaikuttaa siihen, miten paljon heistä kirjoitetaan uutisissa ja/tai sosiaalisessa mediassa.
Pienempi B2B-yritys voi puolestaan seurata webinaarin osallistujamäärää ja todentaa, miten paljon ja millaisia julkaisuja yrityksestä kirjoitetaan lähetyksen jälkeen sosiaalisessa mediassa - samoin voidaan tutkia miten paljon maininnat sosiaalisessa mediassa ennen webinaaria vaikuttavat sen osallistujamääriin.
Meltwaterin API-rajapinnan kyky ymmärtää suuria määriä dataa on myös yksi niistä avaintekijöistä, minkä vuoksi Googlen työntekijät suosittelevat rajapinnan käyttöä: “Olemme tottakai kiinnostuneita ymmärtämään omien julkaisujen suorituskyvyn, minkä lisäksi haluamme tietää, miltä keskustelu näyttää suuremmassa kuvassa. Automaation avulla voimme imuroida dataa omiin sisäisiin järjestelmiin, mikä on myös ajankäytön puolesta uskomattoman arvokasta.” – Katie Miller, Googlen Ohjelmajohtaja.
3. Riko tiimien väliset siilot
Siilojen murtaminen on avain menestykseen; Salesforcen mukaan 70 % asiantuntijoista ja johtajista on tunnistanut tiedonkulkua tukkivat ja estävät siilot toimivan asiakaspalvelun suurimmaksi esteeksi. Esteiden voittamiseksi monet yritykset ovatkin jo kääntyneet sisäistä viestintää ja laajempaa yhteistyötä helpottavien, älykkäiden rajapintojen puoleen.
Brändijohtamisen lisäksi verkkouutisista ja sosiaalisen median kanavista kerättyä dataa voidaan hyödyntää kilpailuedun luomiseksi, omien prosessien optimointiin ja asiakaskokemuksen parantamiseksi. '
Haluatko kuulla lisää Meltwaterin API-rajapinnan tarjoamista mahdollisuuksista?
Jätä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella, niin keskustellaan lisää.