Siirry sisältöön
logo
Näin rakennat sosiaalisen median julkaisukalenterin

Näin rakennat toimivan sosiaalisen median julkaisukalenterin


Meltwater

Jan 3, 2019

Viimeistään uuden kalenterivuoden vaihtuessa on hyvä hetki päivittää myös sosiaalisen median julkaisukalenteri ajan tasalle.

Laadukkaampaa sisältöä, juuri oikeaan aikaan

Tärkein syy sosiaalisen median julkaisukalenterin luomiselle on, ettet vahingossakaan unohtaisi julkaisemisen kannalta tärkeitä päivämääriä ja sisältö olisi hetkessä hutaistun sijaan aina laadukasta ja harkittua.

Julkaisukalenterin avulla sosiaalisen median hallinnoinnista tulee tehokkaampaa ja organisoidumpaa. Kokonaisuuden hahmottaminen auttaa säilyttämään tietynlaisen yhtenäisyyden kautta somekanavien ja samalla julkaisuväli pysyy tasaisena kaikissa kanavissa, jolloin yksikään ei jää vahingossa huomiotta.

Kalenterin avulla vähennät myös turhaa viivyttelyä ja jahkailua, sillä sen ollessa ajan tasalla ei voi väittää etteikö tietäisi millaista sisältöä julkaista seuraavaksi. Sosiaalisen median julkaisukalenteri pitää myös kaikki tiimisi jäsenet tietoisina missä mennään.

Pidemmällä aikavälillä julkaisukalenterin ylläpitäminen auttaa kehittämään strategiaasi, oppiessasi näkemään mikä somessa toimii parhaiten. Kun julkaiseminen on aikataulun mukaista, alkaa esiin nousta toistuvia teemoja, kuten tietyt viikonpäivät tai kellonajat, jolloin julkaisusi keräävät tavallista enemmän sitoutumista. Syvemmän tuntemuksen kautta voit mukauttaa kalenteriasi, mikä johtaa aina vain parempaan sisällöntuotantoon.

Julkaisukalenterin rakentaminen

Aloita merkitsemällä kalenteriin vuoden tärkeimmät tapahtumat: uusien tuotteiden lanseeraukset, kampanjat, tapahtumat ja juhlapyhät. Huomioi myös yritystoiminnan mahdollinen kausiluonteisuus. Niinä vähän hiljaisempina kuukausina voit todennäköisesti karsia julkaistavan sisällön määrää tai uusiokäyttää aikaisemmin julkaistuja sisältöjä.

Määrittele seuraavaksi kuinka usein aiot julkaista kussakin kanavassa, minkä tyylisiä sisältöjä ja missä suhteessa. Esim. yritystäsi käsittelevät julkaisut, kuratoitu sisältö, blogikirjoitukset, kuva- ja videopostaukset. Hyväksi on todettu esimerkiksi 80-20 -nyrkkisääntö: julkaise 80% asiakkaalle lisäarvoa tuottavaa sisältöä, 20% yritystäsi koskevaa sisältöä kohden.

Kun kalenteristasi löytyvät kaikki huomiota vaativat päivämäärät ja selvillä on suurin piirtein kehykset vaadituille julkaisuille, voit alkaa suunnittelemaan tulevia sisältöjä. Lähde liikkeelle esimerkiksi hahmottelemalla isommat teemat, joista kiteytät tärkeimmät tavoitteet ja niiden pohjalta lähdet tiimisi kanssa pallottelemaan ideoita sisältöjä varten.

Onnistunut julkaisukalenteri on helppolukuinen. Sotkuinen tai epälooginen kalenteri ei aja asiaansa ajansäästön ja tehokkuuden osalta, sekä jää herkästi käyttämättä. Merkitse myös selkeästi kuka tiimisi jäsenistä vastaa mistäkin sisällöistä.

Tulevien julkaisujen suunnittelu, luominen ja ajastaminen – kuulostaa huomattavasti yksinkertaisemmalta kuin onkaan. Järjestelmällisyydellä ja pienellä panostuksella onnistut kuitenkin ylläpitämään julkaisukalenteria joka auttaa sinua ja tiimiäsi tehokkaampaan työskentelyyn ja laadukkaampaan sisällöntuotantoon, aina oikeaan aikaan.

Sosiaalisen median julkaisukalenterin luomisessa auttaa Meltwater Engage.