Uravinkkejä naiselta naiselle – mitä olisin halunnut tietää jo urani alussa



Naistenpäivänä on aika pohtia naisten edistystä yhteisöissämme, mutta myös juhlistaa rohkeutta. Siispä kokosimme uravinkkejä, motivaatiota ja ajatuksia varsinkin uransa alkuvaiheessa oleville naisille. Tarvitsemme enemmän rohkeita tulevaisuuden naisjohtajia ja kun sparraamme ja autamme toisiamme, pääsemme paljon pidemmälle. Toivomme, että näistä on sinulle nyt ja tulevaisuudessa apua.


Mitä sellaista toivoit tietäväsi nuorempana, minkä tiedät nyt?



Unelmoi enemmän
Olisinpa tiennyt, että unelmilla on tapana toteutua, jos tekee vain tarpeeksi töitä niiden saavuttamiseksi. Tämän on näyttänyt toteen käytäntö. 🙂 Jos olisin tiennyt tämän nuorempana, olisin ehkä uskaltanut unelmoida enemmänkin.

Kunnioita itseäsi
Nöyryys on tiettyyn pisteeseen asti hyvästä, mutta jos jatkuvasti vähättelet omia saavutuksiasi ja tekemisiäsi, eivät muutkaan osaa niitä arvostaa. Opettele siis kunnioittamaan itseäsi, omaa työtäsi ja omaa aikaasi.

Ensimmäinen työpaikkasi ei määritä loppu-uraasi
Tulevaisuutta ei tarvitse tietää etukäteen. Tekemällä ja testaamalla löydät oikean reitin perille. Ensimmäinen työpaikkasi ei määritä loppu-uraasi.

Ura + perhe on mahdollista
Uran ja perheen voi yhdistää. Se vaatii paljon työtä ja kunnianhimoa ja upean puolison, mutta se on mahdollista.

Uskalla pyytää, mitä haluat
Työelämässä kukaan ei tarjoa upeita mahdollisuuksia hopealautasella. Pitää uskaltaa pyytää mahdollisuuksia, joissa pääsee näyttämään kykynsä. Samalla pitää uskaltaa pyytää tehtävien mukaista palkkaa, johon palkkasuositukset antavat hyviä suuntaviivoja. Useat naiset pyytävät miehiä huomattavasti pienempää palkkaa.

Keskity siihen, mikä oikeasti kiinnostaa
Älä ohjaudu vain koulutusta vastaavaan työhön, vaan mieti, mitkä asiat aidosti kiinnostavat sinua. Keskity niihin ja lopulta ammatillista intohimoa vastaavat tehtävät löytyvät.

Älä stressaa!
Sinun ei tarvitse stressata, vaikka kaikki ei menisi juuri niin kuin olet itse suunnitellut. Loppupelissä kaikelle on syynsä ja kohtalo johdattaa jopa parempaan lopputulokseen, kuin mihin oma suunnitelmasi olisi sinut vienyt.


Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut tähän mennessä urallasi?


“Menestys on yhdistelmä tahtoa, taitoa ja päättäväisyyttä, mutta laajat verkostot eivät myöskään ole haitaksi. Lunasta oma paikkasi työyhteisössä positiivisella asenteella ja hoida aina oma tonttisi.”

“Hyvää ja ahkeraa työntekijää arvostetaan aina työpaikalla – ja jos ei arvosteta, olet väärässä paikassa.”

“Kukaan ei aja sinun etuasi, jos et aja omaasi. Rohkeutta peliin!”

“Usko itseesi ja arvosta itseäsi ja työpanostasi. Vaihda työpaikkaa, jos et koe saavasi työllesi tai koulutuksellesi sen ansaitsemaa arvostusta.”

“Oikeuksistani kiinni pitäminen. Monet työnantajat ovat loistavia, mutta on myös niitä, jotka käyttävät kokemattomuutta hyväksi. Oikeuksiensa tietäminen kannattaa!”

“Lähtökohtaisesti auta muita ja lopulta saat apua yllättävissäkin tilanteissa. Myyntityötaitojen oppiminen on hyödyllistä monissa muissakin työtehtävissä ja niitä voi soveltaa eri yhteyksissä.”

“Virheistä oppii, eikä kukaan ole täydellinen.”


4 vihjettä onnistuneelle uralle

    1. Tarttumalla rohkeasti uusiin haasteisiin ja olemalla useasti epämukavuusalueella, kehityt eniten. Älä takerru liikaa siihen, mitä osaat jo nyt, vaan mieti ennemminkin, mitä haluaisit osata tulevaisuudessa.


    2. Mieti lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita. Minne haluat päästä pitkällä aikavälillä ja millaisia väliaskeleita ja välitavoitteita sinne pääseminen vaatii? Suunniteltujen pienten askelien kautta pääset kohti suurempaa tavoitetta. Kaikkea ei voi saada kerralla, mutta väliaskelten saavuttaminen auttaa tuntemaan, että etenee, vaikka et olekaan vielä määränpäässä.


    3. Usko itseesi ja aseta itsellesi selkeitä tavoitteita. Verkostoidu ja sparraa sekä muiden naisten että miesten kanssa. Jos olet valmis tekemään kovasti töitä, saavutat hyvin todennäköisesti tavoitteesi. Muista, että tavoitteesi saattavat muuttua matkan varrella, joten ole valmis joustamaan. Kaikesta voi olla tulevaisuudessa hyötyä. Sano kyllä upealle mahdollisuudelle ja selvitä myöhemmin, miten selviät siitä.


    4. Ole rohkea ja uskalla mennä eteenpäin. Muista, että asenteella, motivaatiolla ja rohkeudella pääsee pitkälle. Työelämässä tarvitaan rohkeita ja osaavia naisia! Uskalla sanoa mielipiteesi. Ole reipas oma itsesi. Uskalla haastaa. Verkostoidu kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Verkostot ja hyvät suhteet ovat yksi tärkeimmistä voimavaroista missä tahansa työssä.





Nämä vinkit antoivat sinulle Meltwater Suomen mGirlsit. Vuonna 2001 Jørn Lyseggen perusti Meltwaterin Oslossa 15 000 dollarin alkupääomalla. Digitaalinen media oli vielä alkutaipaleella, kun Jørn sai idean seuloa internetin uutissivustoja läpi. Tätä palvelua kutsutaan nykypäivänä mediaseurannaksi.

Tänä päivänä Meltwater on viestinnän palvelujen markkinajohtaja kansainvälisesti. Meltwaterilla on 26,000 asiakasta, 1600 työntekijää ja 55 toimistoa ympäri maailmaa.

Lähes puolet Meltwater Finlandin työntekijöistä ja yksi kolmasosa Suomen johtoryhmästä on naisia.

Rekrytoimme parhaillaan sekä nais- että mieslahjakkuuksia Meltwaterille kokemaan kanssamme tämän alan kasvavia mahdollisuuksia. Haasta itseäsi ja hae Meltwaterille.