Merkityksellinen työ – mitä se on ja miten se näkyy Meltwaterilla


Nyt on jo monta vuotta puhuttu siitä, miten merkityksellinen työ on tärkeää, varsinkin nuorille työnhakijoille. Esimerkiksi Aamulehti kirjoitti viime vuonna siitä, miten “Vuonna 1982 syntyneille ja sitä nuoremmille työpaikka on ensisijaisesti väylä toteuttaa itseään ja aatteitaan.” Mitä merkityksellinen työ on Meltwaterilaisille ja miten se koetaan täällä?

Mitä merkityksellinen työ tarkoittaa sinulle?

Kysyimme Suomen Meltwaterilla työssä olevilta, mitä merkityksellinen työ tarkoittaa heille. Vastauksissa tuli esille kolme eri osa-aluetta: 1) työ, 2) kollegat ja 3) kulttuuri. Kuten yksi Meltwaterilainen sen hienosti kiteytti: “mielenkiintoinen core business, jonka ympärillä löytyy mahtavia työkavereita, kovaa meininkiä ja tulevaisuuden suunnitelmia.”

Työ

Merkityksellinen työ on tavoitteellista, vaihtelevaa, haastavaa, opettavaa ja sellaista, joka antaa itselle, kollegoille ja asiakkaille paljon. Työtä varten on mielellään sovellettava itse opittua tietoa. Samalla työn tulee olla mukavaa ja ratkaistuja haasteita täytyy juhlia. Myös oman työn jälki täytyy näkyä konkreettisesti jossain suuremmassa visiossa tai missiossa. Eli, henkilön tulee itse ymmärtämään miten oma työ vaikuttaa omaan asemaan, kollegoihin sekä koko organisaatioon. Merkitykselliset työtehtävät eivät ole vain asioiden tekemistä, vaan ne linkittyvät omiin mielenkiinnon kohteisiin ja arvoihin ja ovat osa jotain suurempaa. Kyselyssä nousi myös esille, että merkityksellinen työ on sellainen, jossa voi pysähtyä katsomaan taaksepäin, hahmottamaan missä asioissa on kehittynyt, mitä on oppinut ja missä omat kehityskohdat mutta myös omat vahvuudet ovat.

Miten olet kokenut työn merkittäväksi Meltwaterilla?
Meltwaterilla varmistetaan vastuun saaminen heti alusta alkaen, täällä palkitaan kovasta työstä, sekä annetaan mahdollisuus vaikuttaa ja kehittyä joka päivä eteenpäin. Erityisesti, kun asiakas päättää jatkaa kanssamme saamansa konsultoinnin ja asiakaspalvelun johdosta, tai kun oma panos on ollut merkittävää, työ koetaan merkitykselliseksi. Itse kauppa ei ole tärkein, vaan nimenomaan asiakkaan ongelman ratkaisu ja se, että on itse saanut olla itse vaikuttamassa siihen. On myös merkityksellistä kun uusi asiakas kokee, että olemme tehneet hyvää työtä ja asiakas kiittää hyvin tehdystä työstä. Nämä ovat asioita, joita Meltwaterilaiset kokevat merkityksellisiksi heidän päivittäisessä työssä.

Kollegat

Meltwaterilaisten mielestä kollegat ovat tärkeitä työn merkitykselliseksi kokemisen kannalta. Päivästä toiseen työtä tehdään ilolla ihanien kollegoiden kanssa. Omaan työhön vaikuttavat hyvin paljon henkilöt ympärillä. On siis tärkeää, että työympäristö (kollegat ja esimiehet) ovat huipputyyppejä ja ammattilaisia. Toisten auttaminen, sekä asiakkaiden ja kollegoiden, tuo merkityksen tunteen. On hienoa, kun pääsee auttamaan muita ja näkemään, kuinka he pääsevät tavoitteisiinsa ja etenevät urallaan.

Miten olet kokenut kollegat merkittäväksi Meltwaterilla?
Tiiminvetäjänä on merkityksellistä mahdollistaa oman tiimin kehittäminen ja heidän eteneminen urallaan ylennysten kautta. Mutta myös kollegoiden auttaminen on merkityksellistä. Jos kollega kysyy apua ja pystyy heti neuvomaan tai selvittämään yhdessä jonkun asian, josta kollega saa aidosti apua, niin se tuntuu hyvältä. Pienetkin asiat, kuten kaverin puolesta tarjouksen tekeminen tai jossain muussa kiireellisessä asiassa auttaminen on merkityksellistä päivittäin.

Kulttuuri

Kulttuuri ja kollegat kävelevät usein käsi kädessä. Kun viihtyy kollegoiden kanssa, kulttuurikin on yleensä vahva. Meltwaterilaisille merkityksellistä on avoin kulttuuri, joka tukee vakavistakin asioista puhumista avoimesti. Kulttuuri tukee jatkuvaa kehitystä esimerkiksi siten, että vastuuta annetaan sitä mukaan kun sitä on valmis ottamaan. Matalan hierarkian ansioista koko organisaatio kehittyy jatkuvasti. On myös tärkeää, että kulttuuri tukee mahdollisuutta tehdä asioita niin, että kokee tekevänsä oikein silloinkin kun on yksin eikä kukaan muu määritä sitä mitä on tekemässä. Lisäksi, merkityksellistä on kulttuuri, joka saa laittamaan itsensä likoon viimeiseen asti, koska näkee, että vieressä muutkin toimivat samoin. Samalla organisaation tekemä työ tulisi näkyä myös yhteiskunnallisesti. Meltwaterilla tämä on esimerkiksi MEST-koulun ylläpitoa.

Miten olet kokenut kulttuurin merkittäväksi Meltwaterilla?
Tulosorientoitunut myyntikulttuuri toki motivoi tiettyyn pisteeseen asti, mutta aivan lopulta merkityksellistä on ihmisten kohtaaminen ja yhteisen tavoitteen saavuttaminen. Kun tiiminä on yhdessä päästy tavoitteisiin ja onnistumisesta saa selkeää arvostusta, niin kollegoiden kuin esimiesten/johdon suunnalta, se on merkittävää. Merkityksellistä täällä Meltwaterilla on kun kovan paikan edessä jokainen on puhaltanut yhteen hiileen ja yhteistä onnistumista pääsee juhlistamaan työkavereiden, siis ystävien kanssa.

Lue lisää Meltwaterin kulttuurista ja arvoista tästä: Voimavarana ihmiset ja kulttuuri

Matka on edessäsi. Mitä sinä valitset seuraavaksi?
Hae meille tästä!

FB: @MeltwaterGroup
Twitter: @MeltwaterFIN
Instagram: @meltwaterfin
#lifeatmeltwater