Siirry sisältöön
logo

Werner Söderström Osakeyhtiö (WSOY)


Haaste

Vuonna 1878 perustettu Werner Söderström Osakeyhtiö (WSOY) tunnetaan Suomen suurimpana kustantamona. WSOY toimii kirjallisuuden suunnannäyttäjänä ja tuo kiinnostavimpia kirjoja niin Suomesta kuin maailmalta lukijoiden ulottuville. Lukeminen on suomalaisten suosituin harrastus ja WSOY pyrkii pitämään kirjat ja lukemisen merkityksellisenä osana suomalaisten elämää.

Viestintäpäällikkö Mari Niemisen vastuualueeseen kuuluu tietoisuuden lisääminen kirjoista vaikuttajakanavien kautta. “Jokainen kirja on uusi jollekin ihmiselle. Siksi vaikuttajat ovat itsestään selvä osa markkinointiviestintäämme”, Mari kuvailee. ”Yhteistyö vaikuttajien parissa on myös parantanut kuluttajaymmärrystämme. Vuosien saatossa olemme myös oppineet luottamaan vaikuttajiin siinä, millaiset sisällöt heidän yleisölleen parhaiten toimivat.” Toisinaan voi kuitenkin olla hankalaa löytää juuri oikea vaikuttaja kullekin kirjalle. “Uskon, että jokaiselle meistä on löydettävissä se tähän hetkeen toimiva oikea kirja - täytyy vain löytää oikeat kirjat oikealle vaikuttajalle. Joidenkin genrejen, kuten esimerkiksi rikosromaanien kohdalla, on katsottava demografioita ja ilmeisimpiä kiinnostuksenkohteita syvemmälle löytääkseen genren fanit.”

“Meltwaterin vaikuttajamarkkinoinnin työkalu auttaa meitä ymmärtämään profiilien laatua. Meille olennaisimmat metriikat vaikuttajia valitessa ovat tavoittavuus ja sitoutuneisuusaste. Profiileista oli vaikea saada tällaista tietoa ennen Meltwaterin palvelun käyttöönottoa.”

Mari Nieminen, Viestintäpäällikkö, WSOY

Ratkaisu

Tänä päivänä vaikuttajia on kaikkialla, mutta haaste on löytää joukosta oikeat kumppanit WSOY:lle. Ratkaistakseen tämän pulman, WSOY kääntyi Meltwaterin vaikuttajamarkkinoinnin työkalun puoleen.

”Emme tee yhtäkään valintaa vaikuttajien osalta näkemättä ensin dataa”, Mari kertoo. Meltwaterin edistyksellinen vaikuttajien luokittelujärjestelmä auttaa WSOY:tä helposti tunnistamaan kaikista sopivimmat sisällönluojat eri aiheiden, maantieteellisen sijainnin, ikäryhmän ja sukupuolen perusteella Instagramista, TikTokista, Facebookista, YouTubesta ja blogeista.

WSOY hyödyntää dataa rajatakseen potentiaalisten vaikuttajien määrää, “Meltwaterin vaikuttajamarkkinoinnin työkalu auttaa meitä ymmärtämään profiilien laatua.” Vaikuttajan tavoittavuuden tarkka ennustaminen ei ole ollut aina helppo tehtävä. “Meille olennaisimmat metriikat vaikuttajia valitessa ovat tavoittavuus ja sitoutuneisuusaste. Profiileista oli vaikea saada tällaista tietoa ennen Meltwaterin palvelun käyttöönottoa.”

Tätä nykyä, tekoälyyn perustuvan teknologian avulla WSOY:n on mahdollista tunnistaa, että vaikuttajan yleisö tuottaa todellista arvoa. “Esimerkiksi joillakin tileillä saattaa olla paljon seuraajia, jotka eivät käytä sovellusta aktiivisesti tai katso sisältöjä kovin usein. Meltwaterin työkalu auttaa meitä varmistamaan, että vaikuttajan kanssa tehdyt yhteistyöt päätyvät aidosti tämän yleisön silmien eteen.”

Lopputulos

Mari mittaa Meltwaterin vaikuttajamarkkinoinnin työkalun avulla kampanjoiden onnistumista ja kokee, että työkalun käyttöönoton myötä tarve kysellä datan perään vaikuttajilta on vähentynyt selkeästi. Työkalusta on apua myös hintaneuvotteluissa.

“Uutuustuotteita lanseeratessamme olemme oppineet kärsivälliseksi - klikkaukset eivät kerro kaikkea. Omat suosikkimittarini liittyvät sitoutumiseen (esim. IG:n tallennukset), tavoittavuuteen (tavoittavuus seuraajaa kohden) ja kustannukseen (tuhannen näyttökerran hinta CPM). Tuloksia arvioitaessa ei tokikaan ole syynissä vain vaikuttajan onnistuminen, vaan koko prosessi tuote-matchista ideointiin ja ajoitukseen.”

Meltwaterin dataan pohjautuvat kampanjaraportit käyttävät alan johtavia mittareita kampanjoiden tehokkuuden mittaamiseen, jolloin WSOY: n kaltaiset brändit voivat hyödyntää tietoja seuraavan kampanjan budjetoinnissa ja saada näin täydellisen käsityksen siitä, mikä johtaa menestykseen.

Meltwaterin vaikuttajamarkkinoinnin työkalu

Meltwater auttaa WSOY:ta:

Löytämään sopivat vaikuttajat kampanjoihin

Varmistamaan, että vaikuttajan yleisö tuottaa todellista arvoa

Mittaamaan vaikuttajamarkkinoinnin onnistumista ja ymmärtämään ROI:ta