Republic
Haaste
Republic on kaupallisen viestinnän ja markkinoinnin toimisto, joka auttaa asiakkaitaan niin PR:n, mainonnan, konseptisuunnittelun kuin strategioiden saralla.
Republic on ollut Meltwaterin asiakkaana jo lähes kymmenen vuoden ajan mediaseurannan ja tiedotepalvelun osalta, mutta viimeisen vuoden aikana tuoteportfoliota on ryhdytty laajentamaan.
“Halusimme käyttöömme entistä parempia insighteja ja syvempää käsitystä siitä, millaista keskustelua käydään, ja kuka sitä käy. Näin pystymme löytämään ja kiinnittymään tehokkaasti ajankohtaisiin ilmiöihin tai luomaan omia”, Republicin viestinnän liiketoiminnan ja osaamisen kehittämisestä vastaava Jere Rinne kuvailee.
Republicilla kaivattiin toimivaa ratkaisua myös vaikuttajamarkkinoinnin tueksi tehostamaan vaikuttajakartoitusta ja raportointia. Näitä haasteita on lähdetty kuluvan vuoden aikana ratkomaan Meltwaterin vaikuttajamarkkinoinnin työkalun, sekä uudistetun media- ja someseurannan työkalun, Exploren, avulla.
“Meltwaterin työkalu on helpottanut meillä myös paljon vaikuttajamarkkinoinnin raportointia. Ennen työkalun käyttöönottoa jonkun täytyi viikonloppunakin päivystää, että saatiin talteen asiakkaalle raportoitavat Instagram Storyt. Nykyään Storyt ja niiden data jäävät talteen Meltwaterin avulla.”
Jere Rinne | Director, Communications & PR | Republic
Ratkaisu
Meltwaterin vaikuttajamarkkinoinnin työkalun koetaan Republicilla helpottaneen ja nopeuttaneen paljon työtä muun muassa vaikuttajien kartoitusvaiheessa. Työkalun avulla voidaan selvittää esimerkiksi keillä vaikuttajilla on ollut aikaisempia yhteistyökuvioita kilpailevien brändien kanssa ja pystytään näin poissulkemaan tiettyjä hyviäkin vaikuttajia, jotka eivät yksinkertaisesti tästä syystä sovi kyseiseen kampanjaan.
“Meltwaterin vaikuttajamarkkinoinnin työkalun avulla pystymme aiempaa helpommin ja nopeammin kokoamaan ehdotuksen vaikuttajista ja hyväksyttämään tämän asiakkaalla. Samalla pystymme perustelemaan palvelusta saamamme datan avulla, miksi jotakin tiettyä vaikuttajaa ei esimerkiksi kannata valita yhteistyöhön”, Jere kertoo.
“Meltwaterin työkalu on helpottanut meillä myös paljon vaikuttajamarkkinoinnin raportointia. Ennen työkalun käyttöönottoa jonkun täytyi viikonloppunakin päivystää, että saatiin talteen asiakkaalle raportoitavat Instagram Storyt. Nykyään Storyt ja niiden data jäävät talteen Meltwaterin avulla.”
Explore on Meltwaterin uusi, entistä paremmilla toiminnallisuuksilla ja kattavammilla lähdekannoilla varustettu media- ja someseurannan työkalu. Republic hyödyntää työkalua pääasiassa insight-työhön asiakkuuden elinkaaren alkuvaiheessa, mutta myös jatkuvaan monitorointiin osassa asiakkuuksissa. Parhaiten Exploren hyödyt pääsevät Jeren mukaan oikeuksiinsa kansainvälisten asiakkuuksien kohdalla, jolloin somekeskustelua löytyy runsaasti.
Lopputulos
Meltwaterin palveluita hyödynnetään laajasti Republicin kaikissa asiakkuuksissa, jotka liittyvät viestintään, PR:ään tai markkinointiin. Päivittäisessä käytössä on esimerkiksi erilaisten dashboardien rakentaminen.
“Vaikka AVE-arvosta (Advertising Value Equivalency) käydään mittarina paljon keskustelua, niin seuraamme sitä kaupallisena toimistona aktiivisesti. Toinen paljon käytössä oleva mittari on Share of Voice, jota hyödynnetään paljon erityisesti siinä vaiheessa, kun asetetaan tavoitteita asiakkuuksiin. Sen avulla pystytään hyvin benchmarkkaamaan lähtötilanne suhteessa kilpaileviin brändeihin ja mihin suuntaan pitäisi lähteä. Explore on myös syventänyt tätä Share of Voice -näkymää, sillä sieltä näkee vielä paremmin somepuolen keskustelua.”
Republicilla ollaan tyytyväisiä myös Meltwaterin asiakastukeen ja koetaan tärkeäksi, että omalta asiakasvastaavalta saa jatkuvasti vinkkejä myös sen suhteen, kuinka työkaluja voi hyödyntää entistä monipuolisemmin.
“Yksi syy pitää Meltwaterin palveluita ja hankkia niitä myös lisää, liittyy vahvasti siihen miten hyvää asiakaspalvelua olemme saaneet. Meltwaterilta saa aina apua myös nopeilla varoitusajoilla, mikä on meille tärkeä asia. Useiden muiden palveluiden kohdalla vähintään asiakastuki on jossakin muussa maassa, jolloin ei välttämättä saa reaaliaikaisesti ketään kiinni”, Jere kiteyttää.
Meltwater auttaa Republicia:
Tekemään entistä parempia insighteja
Tehostamaan vaikuttajamarkkinoinnin prosesseja
Parantamaan raportointia