Rääkkylän kunta


Haaste

Rääkkylä on vesistöjen ympäröimä saaristokunta Itä-Suomessa. Reilun 2000 ihmisen asuttamassa kunnassa eri tahoilla on käytössään useita sosiaalisen median kanavia, mutta ennen sosiaalisen median hallintatyökalun käyttöönottoa niiden päivittäminen oli hyvin sattumanvaraista. Aikaisemmin - ennen kuin kaikki kanavat ja tilit saatiin yhdistettyä yhteen työkaluun - sosiaalisen median julkaisujen teko riippui myös pitkälti siitä, kenellä oli pääsy mihinkin kanavaan. Lisäksi puuttui selkeä yhteinen suunnitelma siitä, miten sosiaalisessa mediassa viestitään kunnan asioista.

Kuvat: Ville Lehvonen

Mies seisoo kalliolla veden äärellä, muutama mänty ympäröi. Kuvaaja: Ville Lehvonen

"Somehallintapalvelu säästää aikaa kun ei tarvitse erikseen kirjautua eri tileille, vaan voin nopeasti tehdä julkaisut kaikkiin kanaviin yhdestä paikasta."

Raita Joutsensaari, Rääkkylän kunnan kehityssihteeri

Ratkaisu

Suunnitelmallisempaa sometekemistä

Sosiaalisen median hallintatyökalun hankinta tuli ajankohtaiseksi Parasta Rääkkylää -hankkeen myötä, jolla on pyritty parantamaan kunnan viestintää sosiaalisessa mediassa. Sometekemiseen on saatu enemmän suunnitelmallisuutta esimerkiksi sen osalta, mistä aiheista ja milloin mikäkin hallintokunta voisi viestiä sosiaalisessa mediassa. Meltwaterin sosiaalisen median hallintatyökalu Engagen avulla julkaisut saadaan nykyään helposti ja nopeasti ajastettua eri kanaviin yhdeltä alustalta. 

Nainen ja kantele metsässä. Kuvaaja: Ville Lehvonen

Lopputulos

Merkittävin hyöty Meltwaterin käyttöönoton myötä on ajansäästö ja helppous julkaisujen tekemisessä

Meltwaterin työkalun avulla Rääkkylän kunnan on myös helppo pitää huoli, etteivät sosiaalisen median kautta tulleet kommentit jää huomaamatta tai ilman vastausta. Lisäksi palvelun kautta kuukausittain ladattava raportti kokoaa selkeästi yhteen muun muassa sen, miten eri julkaisut ovat toimineet. Raportti on myös helppo jakaa muiden kunnan viestijöiden kesken, jolloin voidaan jatkossa oppia siitä, mikä on toiminut hyvin ja mikä taas ei.

Sosiaalisen median hallintatyökalun lisäksi Rääkkylän kunnalla on käytössä Meltwaterin mediaseurantapalvelu, jonka kautta muun muassa kunnanjohtaja vastaanottaa arvokasta tietoa siitä, millaisessa valossa kunta näyttäytyy mediassa ja minkälaista keskustelua käydään verkossa. Aikaisemmin omien mediaosumien huomaaminen oli hyvin sattumanvaraista, mutta mediaseurannan aloittamisen myötä mediaosumat on näppärä tarkistaa päivittäin sähköpostiin saapuvasta aamuraportista.

Meltwaterin seurantapalvelun näyttökuva

Meltwater auttaa Rääkkylän kuntaa:

Hallitsemaan sosiaalisen median kanavia yhdestä paikasta

Mittaamaan julkaisujen onnistumista

Seuraamaan, mitä kunnasta kirjoitetaan verkossa