Naava
Meltwater auttaa Naavaa:
Löytämään brändistä käytävät keskustelut
Kohdistamaan tiedotteet oikeille toimittajille
Löytämään liidejä myynnille
Haaste
Miten luodaan kysyntää tuotteelle, jonka olemassaolosta ihmiset eivät vielä tiedä?
Naava on suomalainen start-up, jonka tavoitteena on edistää miljardin ihmisen terveyttä ja suorituskykyä puhtaamman sisäilman ja luonnon hyvinvointivaikutusten avulla. Heidän tuotteensa on älyviherseinä, joka puhdistaa luonnollisesti hengitysilmaa ja vaikuttaa siten positiivisesti ihmisten terveyteen, tuottavuuteen ja töissä viihtymiseen. Haasteena Naavalla on kuitenkin se, etteivät ihmiset tiedä tällaisen ratkaisun olemassaolosta tai edes välttämättä siitä, mikä merkitys huonolla sisäilmalla on ihmisten terveyteen. Naava toimii siis täysin uudella toimialalla, jolle täytyy ensin luoda tietoisuutta, jotta omalle tuotteelle voi tulla kysyntää.
“Meltwaterin seurantapalvelut ovat avanneet meille monenlaisia mahdollisuuksia. Muun muassa tärkeä pohjoisamerikkalainen jälleenmyyntikumppanuus lähti liikkeelle Meltwaterin avulla bongatusta keskustelusta. Sen lisäksi olemme löytäneet seurannan avulla myös uusia sijoittajia Naavalle ja liidejä, jotka olisivat muuten jääneet meiltä huomaamatta”
Aki Soudunsaari, Naava
Ratkaisu
Myyttien murtamista, maineenhallintaa ja ansaitun median hyödyntämistä
Naavan yksi tärkeimmistä tavoitteista on luoda tietoisuutta puhtaamman sisäilman terveysvaikutuksista. Yritys toimii kuitenkin täysin uudella toimialalla ja tarjoaa ratkaisuja, joita ei ole ennen ollut olemassa. Tämän vuoksi se saa osakseen myös epäilyä ja kyseenalaistamista, vaikka tuote perustuukin tieteelliseen tutkimukseen. Naavan kaltaiselle start-upille on elintärkeää seurata, miten media ja kuluttajat suhtautuvat heidän sanomaansa ja Meltwaterin mediaseuranta onkin tärkeä maineenhallinnan työkalu.
Start-upien markkinointibudjetit ovat usein pieniä, ja näin on myös Naavan tapauksessa. Tämän vuoksi ansaitun median hyödyntäminen ja brändin rakentaminen viestinnän avulla on ensisijaisen tärkeää sen kustannustehokkuuden takia. Meltwaterin mediakontaktit-työkalun avulla Naavan markkinointitiimi pystyy kohdentamaan tiedotteet juuri sellaisille toimittajille, jotka ovat heidän sanomastaan kiinnostuneita. Ansaitun median avulla Naava tavoittaa kansainvälisesti laajoja ihmisjoukkoja, joiden tavoittaminen maksetulla mainonnalla ei olisi mahdollista.
Meltwaterin palveluita Naavalla käyttävät sekä markkinointi- että myyntitiimit. Markkinoinnin näkökulmasta Meltwateria käytetään ajankohtaisen sisällöntuotannon tukena, maineenhallinnan välineenä sekä sopivien toimittajien etsimiseen ja tiedotelähetykseen. Myynnin näkökulmasta Meltwaterilla on kaksi käyttötarkoitusta, mediaseurannan avulla myyjät pysyvät informoituina siitä, mitä toimialalla puhutaan ja toinen tärkeä käyttötapa on konkreettisten myyntiliidien löytäminen.
Lopputulos
Kansainvälistä uutisnäkyvyyttä, liidejä ja keskustelunavauksia sijoittajien kanssa
Meltwaterin uutisseurantapalveluiden avulla Naava on onnistunut luomaan ajankohtaista sisältöä, joka auttaa heitä tavoittamaan aiheesta kiinnostuneita ihmisiä ja lisäämään tietoisuutta puhtaan sisäilman terveysvaikutuksista. Ajankohtaisiin aiheisiin tarttuva sisällöntuotanto on Naavalla avainroolissa orgaanisen näkyvyyden luomisessa. Tämä mahdollistaa Naavalle kustannustehokkaan liidigeneroinnin, jota voidaan maksetulla markkinoinnilla tukea.