Suomen Lähetysseuran mediatutkimus

Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseuran mediatutkimuksessa analysoitiin miten Syyrian kriisistä kirjoitettiin kansainvälisessä digitaalisessa ja sosiaalisessa mediassa.

Media-analyysit

Mediatutkimuksen mukaan Syyria-uutisoinnissa korostuvat terrorismi, konflikti ja ISIS. Syyrialaisten toimijuus määrittyi uutisoinnissa pakolaisuuden ja terrorismin kautta samalla kun humanitaarinen apu, naisten rooli, siviilien kärsimykset ja syyrialaisten omat rauhanponnistelut jäivät tarkasteluajankohtana vähälle huomiolle. Medialähteiden uutisointi myötäilee kunkin maan omaa maantieteellistä sijaintia ja poliittista asemointia suhteessa Syyrian konfliktiin. Tutkimuksen tuloksia käytettiin Suomen Lähetysseuran Syria Initiative rauhanrakennushankkeen tukena. Tuloksia esiteltiin Suomen Lähetysseuran ja ulkoasiainministeriön järjestämällä media-aamiaisella joulukuussa 2015 sekä käytettiin keskustelujen pohjana kansainvälisen median kanssa vuosina 2015 ja 2016.

”Suomen Lähetysseuran Meltwaterilla teettämän mediatutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten Syyrian kriisistä kirjoitettiin kansainvälisessä digitaalisessa ja sosiaalisessa mediassa ajalla 10.3.2015 – 10.8.2015. ja 1.10.2015- 29.2.2016. Mediaa seurattiin lähes vuoden ajan."

Lea Pakkanen
Lea Pakkanen Advisor, Peace and Reconciliation

Haluatko tehdä yhteistyötä Meltwaterin kanssa?

Jätä yhteystietosi ja olemme pian yhteydessä. Voit myös lähettää meille sähköpostia meltwaterfin@meltwater.com.

Ollaan yhteydessä!

[id^='mktoForm']
[id^='mktoForm']