Saarioinen

Lue kuinka Saarioinen hyödyntää Meltwaterin sosiaalisen median hallintapalvelua.

Saarioinen

Saarioinen on vaikuttanut suomalaisten ruokapöytien tarjontaan jo yli puoli vuosisataa. Saarioisten tuotteisiin kuuluvat perinteiset arkiruoat aina lihamakaronilaatikosta kuuluisaan, yli 35 vuotta markkinoilla olleeseen kestosuosikkiin, 200-grammaiseen klassikkopizzaan. Osana kotimaista elintarviketeollisuutta Saarioinen pitää yllä suomalaista ruokakulttuuriamme.

Yrityksen toiminta käynnistyi Sahalahdella Saarioisten kartanossa 1950-luvulla, ja yhtiö on kasvanut pienimuotoisesta alusta nykyisiin mittoihinsa määrätietoisella työllä ja innovatiivisella otteella. Nykyään Saarioinen on Suomen johtavia valmisruokataloja sekä ostetuimpia ja pidetyimpiä brändejämme.

Jo pitkään Saarioisten asiakkaat ovat halunneet olla tuttuun ruokataloon suoraan yhteydessä ja antaneet yritykselle kallisarvoista palautetta. Ennen asiointi hoitui puhelimitse tai postilla, mutta sosiaalisen median kasvun myötä Saarioisillekin alkoi tulla yhä enemmän palautetta somen kautta. Petri Gadd Saarioisten kuluttajapalvelusta kertoo, miten Saarioinen nykyään hoitaa päivittäin saapuvat viestit eri sosiaalisen median kanavista tavoitteenaan reagoida kaikkiin viesteihin.

Paljon arvokasta palautetta

”Viimeisten vuosien aikana sosiaalisen median suosio palautekanavana on kasvanut, jonka me huomasimme päivittäisessä työssämme siitä, että meille saapuvien viestien määrä somekanavissa kasvoi. Haluamme reagoida kaikkiin viesteihin. Päivittäin saamme kymmeniä viestejä eri somekanavista, mutta vaikkapa tietyn kampanjan aikana viestejä voi tulla melkein 600 kappaletta,” kertoo Gadd.

“Havahduimme siihen, että viestien läpikäyminen käsin on työlästä, ja vaara siitä, että joku viesti jää huomaamatta oli olemassa. Aloimme etsiä ohjelmaa, joka auttaisi meitä viestien hallinnoinnissa.”

Helppokäyttöisyys, asiakaspalvelu ja ajansäästö

Saarioinen on käyttänyt Meltwaterin Engage-ohjelmaa noin kolmen vuoden ajan. Petri Gadd arvostaa eniten järjestelmässä sen helppokäyttöisyyttä sekä Meltwaterin asiakaspalvelua. Myös ajansäästö palvelun käyttöönoton jälkeen on ollut merkittävä: Engagen päivittäinen käyttö vapauttaa aikaa tärkeimpään eli viesteihin reagoimiseen.

”Vastaamme Engagen kautta kaikkiin meille sosiaalisen median kautta saapuneisiin asiakaspalautteisiin ja näemme helposti mihin viesteihin on reagoitu ja mitkä vielä vaativat meiltä toimenpiteitä. Hyödynnämme myös ohjelman raportointiominaisuuksia. Ohjelma helpottaa työtämme,” kertoo Gadd.

"Vastaamme Engagen kautta kaikkiin meille sosiaalisen median kautta saapuneisiin asiakaspalautteisiin ja näemme helposti mihin viesteihin on reagoitu ja mitkä vielä vaativat meiltä toimenpiteitä. Hyödynnämme myös ohjelman raportointiominaisuuksia. Ohjelma helpottaa työtämme."

Petri Gadd
Petri Gadd Saarioinen

Haluatko tehdä yhteistyötä Meltwaterin kanssa?

Jätä yhteystietosi ja olemme pian yhteydessä. Voit myös lähettää meille sähköpostia meltwaterfin@meltwater.com.

Ollaan yhteydessä!

[id^='mktoForm']
[id^='mktoForm']