Katso miten Laitilan Wirvoitusjuomatehdas hyödyntää Meltwaterin palveluja

Katso video

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Haastattelussa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan markkinointipäällikkö Ville Alanko

Vuonna 1995 perustettu Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on sittemmin kasvanut Suomen neljänneksi suurimmaksi panimoksi, mutta toiminta-ajatus on yhä sama: laadullisesti ja mielikuvallisesti ylivoimaisten juomien valmistaminen. Meltwaterin mediaseurannan avulla Laitilassa pysytään kärryillä siitä, millaisia mielikuvia yritykseen tänä päivänä liitetään. Vierailimme Limonaadikujalla Laitilassa ja haastattelimme Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan markkinointipäällikköä Ville Alankoa palvelun käytöstä.

Ennen mediaseurannan käyttöönottoa oli tiedossa, että Laitilan Wirvoitusjuomatehtaasta kirjoitetaan paljon, mutta ei tiedetty mitä se on. “Me ollaan aina näytty paljon ansaitussa mediassa ja silloin se on aika ikävä tilanne jos me tiedetään, että meistä kirjoitetaan, mutta me ei itse tiedetä mitä se on.”

Haasteen selvittämiseksi lähdettiin kartoittamaan mahdollisia ratkaisuja, jolloin Meltwater nousi esiin yhtenä potentiaalisena palveluntarjoajana. “Meltwaterin kokonaispaketti ja tietynlainen “kaikki palvelut yhdestä talosta” -ajatusmalli oli semmonen mihin me ihastuttiin ja tultiin siihen tulokseen, että tämä voisi olla se meidän juttu”, Alanko kertoo. “Koettiin, että Meltwaterissa yhdistyy tosi fiksusti ja tosi hienolla tavalla valtava määrä tietoa ihmisymmärrykseen – on paljon tietoa, mikä kulkee järkevien käsien läpi.”

Tärkeänä tekijänä Meltwaterin valinnassa koettiin myös ymmärrys Laitilan liiketoimintaa kohtaan, joka on osaltaan myös saanut yrityksen pysymään Meltwaterin asiakkaana.
“Meidät on pitänyt Meltwaterin asiakkaana aika pitkälti se, että me ollaan oltu tosi tyytyväisiä palveluun. Aina jos on ollut joku semmoinen epäkohta mitä ollaan haluttu lähteä johonkin suuntaan parantamaan, niin se on tosi nopeasti ja jouhevasti saatu parannettua. On tavallaan ollut semmoinen fiilis, että Meltwater ymmärtää meidän liiketoimintaa ja meidän tarpeita siitä näkökulmasta. Se on kuitenkin aika oleellista tämmöisessä tilanteessa, että palveluntarjoaja ymmärtää sen miksi me ollaan olemassa, koska se vaikuttaa suoraan siihen, millaista palvelua me tarvitaan ja miten sitä voidaan kehittää."

Palvelun käyttöönotto on tuonut mukanaan toivottuja hyötyjä. “Nyt me tiedetään hyvin selvästi, että kuinka paljon meistä kirjoitetaan, missä meistä kirjoitetaan, millä äänensävyllä meistä kirjoitetaan, ja tavallaan semmonen hiljainen tieto, mikä sen mukana tulee, pystytään esimerkiksi seuraamaan kaikkea meidän alaan liittyvää keskustelua, on aika korvaamatonta.”

"Saamme paljon ansaittua näkyvyyttä ja halusimme seurata näitä keskusteluja ja kirjoituksia. Lähdimme kartoittamaan eri vaihtoehtoja ja päädyimme Meltwaterin palveluun, koska saimme kaikki tarvittavat palvelut yhdeltä palveluntarjoajalta."

Ville Alanko
Ville Alanko Markkinointipäällikkö

Haluatko tehdä yhteistyötä Meltwaterin kanssa?

Jätä yhteystietosi ja olemme pian yhteydessä. Voit myös lähettää meille sähköpostia meltwaterfin@meltwater.com.

Ollaan yhteydessä!

[id^='mktoForm']
[id^='mktoForm']