Siirry sisältöön
logo
Sanna Marin – tältä uusi pääministeri näyttää Meltwaterin mediaseurannan silmin

Sanna Marin – uusi pääministeri Meltwaterin mediaseurannan silmin


Mira Viitasalo

Dec 10, 2019

Suomi on saanut uuden hallituksen ja Sanna Marin on äänestetty uudeksi pääministeriksi tuloksella: jaa 99, ei 70, tyhjiä 0, poissa 30.

Mediat ympäri maailman ottavat uutisesta kopin. Sanna Marin nousee otsikoihin Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa.. listaa voisi vain jatkaa ja jatkaa.

Pöhinä Sanna Marinista tosin alkoi uutisissa sekä sosiaalisessa mediassa jo ennen eduskunnan äänestystulosta ja Mariniin liittyvät mainintojen määrät sekä tavoittavuus ovat huimia. Tästä inspiroituneena otimme dataa ulos mediaseurannan syövereistä ja päätimme nostaa tänne muutaman mielenkiintoisen faktan siitä, miltä Sanna Marin näytti Meltwaterin mediaseurannan silmin ajalla 3.–10.12.2019:

Sanna Marin uutismediassa ympäri maailman

Sanna Marin: mitä kirjoitettiin, missä kirjoitettiin ja mitä uutisia sosiaaliseen mediaan jaettiin?

Artikkeleja Sanna Marinista kirjoitettiin tarkastelujakson aikana kansainvälisesti yli 6800 kappaletta. Määrä kuulostaa suurelta ja niin kuulostaa niiden uudelleenjaotkin: yhteensä näitä uutisia on jaettu Twitteriin yli 70 000 kertaa ja Facebookiin yli 200 000 kertaa.

BBC:n uutinen “Finnish minister Sanna Marin, 34, to become world’s youngest PM” oli tarkastelujakson jaetuin uutinen sosiaalisessa mediassa. Pelkästään Facebookissa kyseiselle uutiselle on kertynyt yli 150 000 jakoa.

Kansainvälisissä artikkeleissa käytettiin Sanna Marinin yhteydessä eniten termejä “youngest prime minister” sekä “34-year-old”. Teksteissä nousee esiin vahvasti Marinin ikä, vaikka olisi voinut ajatella, että esiin nousee myös erityisesti naisjohtajuus. Mediaseurannan mukaan sanaa “female” käytettiin vain muutamissa sadoissa artikkeleissa, kun taas sana “youngest” näkyy puolestaan tuhansissa artikkeleissa. Marinin nimi ja ikä nousevat esiin jo otsikkotasolla tuhansissa artikkeleissa.

✅ Vinkki: Etkö tiedä, mitä mediaseuranta on? Lue oppaamme mediaseurannasta markkinoijille ja viestijöille.

Kuinka sosiaalinen media pöhisi oikeasti?

Twitter oli sosiaalisen median osalta suosituin keskustelukanava. Sanna Marin mainittiin tarkastelujakson aikana yli 130 000 twiitissä.

On luonnollista, että Twitter nousee helposti aktiivisimmaksi kanavaksi. Yksi syy tähän on Twitterin helppo uudelleentwiittaus-työkalu. Esimerkiksi @nytimes alla oleva twiitti keräsi jo nopeasti 3 800 uudelleentwiittausta ja 18 300 tykkäystä. Korkean sitoutumisasteen twiittejä Mariniin julkaistiin myös IntiassaIso-Britanniassa sekä tietysti Suomessa.

Aktiivisimmat twiittisormet olivat Twitter-käyttäjillä @etenkane@anselmonadir ja @HannaEsmeralda_, jotka julkaisivat määrällisesti eniten twiittejä tarkastelujakson aikana. Seuraajamäärällisesti suurimmat tilit, jotka julkaisivat twiittejä Mariniin liittyen olivat @CNN@Reuters sekä @nytimes. Facebookissa määrällisesti aktiivisin julkaisija oli Helsingin Sanomat ja korkein potentiaalinen tavoittavuus oli China Global TV Networkilla, jolla on Facebookissa yhteensä 90 148 841 seuraajaa.

Mihin Marinin medianäkyyvyyttä voi verrata? Paljonko on paljon?

Sanna Marin mainittiin tarkastelujakson aikana yhteensä 149 000 kertaa eri sosiaalisen median päivityksissä sekä eri artikkeleissa. Luonnolliset vertailukohteet tässä yhteydessä ovat muut suomalaisen politiikan merkkihenkilöt. Esimerkiksi Sauli Niinistö on mainittu tämän vuoden aikana 111 000 kertaa eri artikkeleissa sekä sosiaalisessa mediassa ja Antti Rinne 282 000 kertaa. Marin ohitti siis medianäkyvyydessä jo Niinistön, Rinteeseenkään ei ole enää pitkä matka.

Marinin näkyvyyttä on myös mielenkiintoista verrata muihin julkisuudesta tuttuihin henkilöihin. Kun testiin ottaa esimerkiksi Kimi Räikkösen medianäkyvyyden, näyttää vuosi 2019 tähän mennessä osumamäärällisesti luvulta 390 000. Onkin mielenkiintoista nähdä, peittoaako Marin myös Räikkösen medianäkyvyydessä vuoden 2019 aikana – eiköhän.

Onnea Sanna Marin! @MeltwaterFIN onnittelee.

Oletko kiinnostunut sosiaalisen median keskusteluiden analysoinnista? Tutustu Meltwaterin sosiaalisen median seurantatyökaluun.

Alkuperäinen artikkelikuva: Alexandros Michailidis / Shutterstock.com